Tunteissa vellominen vai tunteiden ymmärtäminen?
Mitä sinulle tulee mieleen sanoista tunteissa vellominen'?
Viime viikkoina myös mediassa on puhuttu aiheesta yhä enemmän, eikä ihme: se herättää ajatuksia ja tunteita – eikö vain! Minusta se on kiinnostavaa juuri siksi, että aihe koskettaa meitä kaikkia. Kyse on siitä, miten annamme tunteillemme tilaa arjessa.
Tunnistan usein itsessäni, kuinka helposti kiireessä tunteet jäävät huomaamatta. Välillä tunnen turhautumista, kun asiat eivät suju suunnitelmieni mukaan, toisinaan ahdistusta, kun työpino kasvaa tai ideat jäävät hautumaan mielessäni. Kun pysähdyn hetkeksi ja annan itselleni luvan tuntea nämä tunteet, huomaan, miten ne vaikuttavat toimintaani: turhautuminen saa minut ärtyneeksi pienistäkin asioista, ahdistus puolestaan jumiin vanhoihin ajatusmalleihin. Vasta kun tunnistan tunteen ja ymmärrän sen alkuperän, voin tehdä valintoja, jotka tukevat hyvinvointiani ja auttavat toimimaan rakentavasti niin työssäni kuin arjessani.
On totta, että negatiivisiin tunteisiin juuttuminen ei vie ketään eteenpäin. Mutta tunne-elämän kokonaan sivuuttaminen ei myöskään auta.

Kuvitellaan tilanne työpäivän keskellä (tuunaa omaan työhösi sopivaksi) -olet lähettänyt viestin tiimille tai tehnyt ehdotuksen projektin etenemisestä, ja huomaat pian, ettei kukaan reagoi siihen. Sisäinen puheesi saattaa alkaa pyöriä mielessäsi näin: "Ehkä tämä ei ollut hyvä idea… mitä jos muut ajattelevat, että olen väärässä?" Näiden ajatusten myötä voi nousta epävarmuus ja saatat huomata, miten se vaikuttaa seuraaviin valintoihisi – alat varmistella liikaa, pohtia jokaista sanaasi uudelleen, vetäydyt keskusteluista tai lykkäät seuraavia askelia, vaikka oikeasti haluaisit osallistua ja edistää asiaa.
Tätä on vellominen, ajatusten pyörittelyä mielessä yhä uudelleen – vallan antamista tunteille, joiden juuret voivat ulottua vuosikymmenten taakse ja uskomuksille, joita kannamme mukanamme. Tällaisia me olemme – ihmisiä, joiden tunteet ansaitsevat tulla nähdyiksi ja ymmärretyiksi.
Vellominen ei kuitenkaan auta, eikä yksikään meistä hyödy siitä, että antaa negatiivisten ajatusten ohjata toimintaansa. Tunteiden tunnistaminen on tärkeää, ja tunnepuheelle on annettava tilaa – ei vellomisen, vaan ymmärtämisen kautta. Kun pysähdymme kuuntelemaan itseämme, nimeämään tunteemme ja pohtimaan, mistä ne kumpuavat, saamme arvokasta tietoa itsestämme ja tilanteista, jotka kuormittavat meitä. Tämä tieto antaa mahdollisuuden valita, miten toimimme sen sijaan, että tunteet ohjaisivat meitä autopilotilla.
Tunteille on sijaa myös työelämässä -ne kertovat meille, mikä on tärkeää, missä kaipaamme selkeyttä tai yhteyttä, ja missä voisimme tehdä asioita toisella tavalla. Vastuu omasta reaktiosta on aina itsellä, mutta samalla meillä jokaisella on lupa kohdata tunteemme lempeästi ja hyväksyvästi. Silloin ei puhuta vellomisesta, vaan itsensä kuulemisesta ja arvostamisesta ihmisenä – ja juuri tästä lähtee rakentava, rauhallinen ja hyvinvoivaa työelämää tukeva toiminta.
Se ei mee pois, puistoissa ja katujen kulmilla
Se ei mee pois, museoissa ja kirjakaupoissa
Ei mee pois, kuljin kanssasi katuja pitkin.
Suutelin ilmaa ja yksin itkin.
-Laura Närhi