Sopii, vaikka ei sovikaan

10.10.2025

Miksi sanon aina "Sopii!" – vaikka oikeasti ei sovi ollenkaan?

Tuntuuko tutulta? "Joo, sopii hyvin", kuulet itsesi sanovan, vaikka sisälläsi kaikki vastustaa sitä. Samalla mieleen hiipii tuttu ajatus: "Jos sanon ei, pettyykö toinen? Entä jos siitä tulee riita – tai minua pidetään hankalana?" Niinpä huomaat jälleen joustavasi – hymy huulilla, vaikka sisällä kuohuu ja ahdistaa.

Kuinka usein sitä tuleekaan ohitettua oma tunne, vain siksi että rauha säilyisi ja kaikki pysyisivät tyytyväisinä. Moni meistä on oppinut jo lapsena, että toisten tunteet ovat tärkeitä ja helpoimmalla pääsee, kun on hiljaa tai miellyttää muita -näin meistä tuli kuuntelijoita, sovittelijoita, suorittajia ja selviytyjiä. Meistä tuli myös niitä, jotka ottavat liikaa vastuuta, jotka pyytävät harvoin apua tai joille avun pyytäminen on vaikeaa.

Skeematerapiassa näitä, varhain opittuja, toimintatapoja kutsutaan moodeiksi – eri puoliksi meissä. Ne ovat syntyneet suojelemaan ja auttamaan meitä selviytymään tilanteissa, joissa lapsen mieli ei aikanaan saanut tarvitsemaansa turvaa, tukea tai rakkautta. Näin lapsi sisällämme oppi mukautumaan - olemaan hiljaa, miellyttämään, pärjäämään yksin tai ottamaan vastuuta, jota ei vielä olisi jaksanut kantaa.

Aikuisena tuo mukautumisen taito seuraa meitä helposti – vähän niin kuin selkäreppu, joka kulkee mukana matkassa. Luemme edelleen muiden mielialoja herkemmin kuin omiamme. Tunnistamme, milloin toinen tarvitsee tukea, ja osaamme olla vastuullisia, ystävällisiä ja aina saatavilla. "Sopii" -vaikka oikeasti ei sovikaan. Kun omaa tarvetta ei tunnista tai uskalla sanoa ääneen, elämä alkaa kaventua. Sitä huomaa ajattelevansa: "Ei sen nyt niin väliä.", "Pärjään kyllä." tai "Ei tämä ole iso juttu."

Jatkuva mukautuminen tuntuu painona rintakehässä, jännityksenä niskassa, väsymyksenä tai levottomuutena, joille on vaikea löytää selitystä. Ulospäin kaikki näyttää hyvältä, mutta sisällä kalvaa kaipuu tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

Pysähtyminen tuon kaipuun äärelle kuljettaa sinut sisäisen lapsesi luo – siihen osaan sinua, jonka tarpeet ovat lapsena jääneet vaille huomiota tai täyttymättä. Kun lapsi sisälläsi kohtaa myötätunnon ja hyväksynnän, on aikuisen sinun helpompi tunnistaa ja kunnioittaa omia tarpeitasi.

Ehkä silloin uskallat ensi kertaa sanoa: "Kiitos, mutta ei tällä kertaa." – ja se tuntuu juuri oikealta.